tiistai, 3. tammikuuta 2012

Japanin tanssihiiri

Joku mainitsi eräällä foorumilla ihan sivuseikkana japanin tanssihiiristä. En tiennyt, mitä ne ovat, joten googletin. No ei olisi pitänyt googlettaa, sen verran alkoi vituttamaan. Siis ihmiset ihan oikeasti ovat joskus niin oksettavia ja sairaita, että välillä hävettää edes olla ihminen. Mä en voi sanoin kuvailla järkytystäni.

Tämä "japanin tanssihiiri" on ihan tavallinen kesyhiiri. Pientä poikkeusta lukuunottamatta. Niillä nimittäin on tietynlaisen värigeenin aiheuttama, periytyvä, neurologinen vika tasapainoelimessään. Se on parantumaton sairaus ja aiheuttaa sen, että hiiret pyörivät ympyrää, eli "tanssivat" ja kaatuilevat. Sairauden pahentuessa hiiri kaatuilee entistä enemmän ja jää kyljelleen makaamaan, koska ei enää tiedä, miten päin on. Kumpi puoli on ylöspäin, kumpi alaspäin. Ihmisten mielestä se sitten ilmeisesti on hauskaa, koska niitä kasvatetaan. Näitä myydään vissiin eläinkaupoissa ympäri maailmaa ja löysinpä virolaisen kasvattajankin. En vaan ymmärrä, siis ihan tietoisesti käytetään jalostukseen hiiriä, joilla on vakava, perinnöllinen sairaus, koska se on hienon näköistä? Hiiri kärsii, eikä voi elää normaalia elämää. Se tanssii. Vittu mitä sairasta paskaa.

Mä jo jotenkin luulin, että ihmisille riittäisi koirarotujen pilaaminen sairaalloisen liioitellulla ulkonäöllä. Ei, kun pitää pilata hiiretkin.

Loppuun vielä video näistä tanssihiiristä.

11 kommenttia:

  1. Mä niin toivon, ettei olisi. Tuollaisia hiiriä lemmikiksi ottava ihminen on joko todella tietämätön tai sitten täysin empatiakyvytön psykopaatti.

    VastaaPoista
  2. Surullista :( En ees haluu kattoo tota videoo...muuten kiukustun ja menetän yöuneni

    VastaaPoista
  3. Ihminen on olevinaan jumala, vaikka tosiasia on, että ilman ihmistä pärjäisi jokainen muu laji.

    VastaaPoista
  4. Niinpä, Karpo. Sairaita eläimiä, kuten vaikka englanninbulldoggeja, ei tulisi mielestäni lisäännyttää ollenkaan. Luonto yrittää karsia pois sairaat yksilöt, mutta mitä tekee ihminen? Keinosiemennyksiä ja keisarinleikkauksia, koska ne omituisen vartalonsa vankeina olevat koirat eivät voi itse synnyttää tai paritella. Mut kun ne vaan on niiiiiiiin ihania.

    VastaaPoista
  5. Ei ei ei ei eii :(
    Järkyttävää. Sanoinkuvaamattoman sairasta. Ihminen kuuluis palauttaa karkeasti maanpinnalle ja vähän äkkiä. Haloo, kuuleeko jumala?

    VastaaPoista
  6. Sanos muuta. Toivottavasti vielä joskus tajuttaisi lopettaa tällainen.

    VastaaPoista
  7. Tulin aivan järkyttävän surulliseksi.Mikä ei ehkäole hyvä lisä jo ennestään surkeeseen oloon : (

    VastaaPoista
  8. Niin sairasta! Mite ihmiset oikeesti pystyy tohon 8<

    VastaaPoista